Minun sydäntäsi särkee. Itku kuristaa kurkkua. Uskollisin ystäväni Bobby kiertelee luottavaisesti ympärilläni. Niin kuin aina sen toinen korva on ylöspäin, toinen taas on lurppa. Torin kulkukoirien perinnössä on geenejä niin monista roduista. Bobbyn pään sisällä ne ovat jalostuneet huippuunsa. Mahtaakohan se ymmärtää jopa sen, että tämä niin monia yhteisiä retkiämme muistuttava tilanne on erilainen. Näen Nakkilassa asuvan autoilija pikkuserkkuni kuorma-auton lähestyvän. Hän avaa oven ja tervehtii minua iloisesti. Nostamme Bobbyn hänen viereensä ohjaamoon. Auto lähtee. Minä kävelen kotiin.
Olimme muuttaneet omasta talosta vuokra-asuntoon. Sen aikaisten ihmisten tavoin äitini oli kovin herkkä sille, mitä muut ihmiset sanoivat. Joku oli valittanut koirasta. Niinpä hän päätti antaa sen pois. Hän ei ollenkaan ajatellut, kuinka julmaa se oli lasta kohtaan. Vielä pani minut itseni viemään koiran. Bobbysta luopumisesta en ole koskaan toipunut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti