Rakkaudentunnustus

Pappistoverini kanssa olimme olleet erimieltä. Silloin ymmärsin, että erimielisyyksistä huolimatta meitä yhdisti rakkaus kirkkoomme.

Voin kirkkain otsin vakuuttaa: Minä rakastan Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa, omaa kirkkoani. Rakkaushan on perimmältään epärationaalista tunnetta, mutta perustelen rakkauttani kolmella syyllä.

1. Kirkkomme on todellinen kansankirkko. Se kutsuu piiriinsä kaikkia suomalaisia. Se haluaa palvella kaikkia. Se haluaa huolehtia siitä, että ns. uskonnolliset palvelut ovat kaikkien ulottuvilla. Jokaisella on myös kelvollisuus tulla valituksi kirkon hallintoelimiin. Kirkkomme on demokraatinen. Se, että kirkko on tällainen, ei ole itsestäänselvyys. Kirkkoa ja seurakuntia uhkaa aina ihmisten erottelu.

2. Luterilaisena kirkkona sillä on tämä ihana kahden hallintavallan oppi. Jumalan rakkautta toteutetaan maailmassa kahdessa valtapiirissä: evankeliumin valtakunnassa, armon valtakunnassa ja oikeudenmukaisuuden valtakunnassa, maallisessa regimentissä. Maailman tämän hetkisistä kärsimyksistä ja julmuuksista monet on selitettävissä sillä, ettei pidetä tästä erosta kiinni.

3. Edellinenkin oppi nousee Lutherin suuresta löydöstä: uskon vanhurskaudesta. Suomessa se on saanut korostuksen: jumalattoman vanhurskauttaminen. Kun tulee keskustelua eri uskontojen suhteista, sanon, että minun käsitykseni mukaan maailman paras uskonto on buddhalaisuus. Siinä on vain yksi heikkous: väärä ihmiskuva: usko siihen, että ihminen voi olla täydellinen. Rujolla luterilaisuudella on oikea ihmiskuva: samalla kertaa vanhuskas ja syntinen. Olen kokenut jumalattoman vanhurskauttamisen niin syvästi, että joskus, kun sanon sen puheessani, minun on vaikea olla purskahtamatta itkuun.

Yhteiskuntasopimuksesta

Eilinen illansuu meni Vaajakosken työväenyhdistyksen kuukausikokouksessa. Alustajana oli tuleva EU-poliitikkomme Kalevi Olin. Hän piti erinomaisen katsauksen tavoitteisiinsa EU:ssa. Olennaisin kysymys ensi kesänä on, miten saisimme äänestäjät ymmärtämään vaalien tärkeyden. Alhainen äänestysprosentti rokottaa erityisesti vasemmistolaisesti ajattelevien kannatusta.

Kun alustajana oli kokenut kansanedustaja, esille nostettiin myös kysymyksiä oman maamme tämänhetkisestä tilanteesta. Kunnallisneuvoksemme Hannu pohdiskeli yhteiskuntasopimuksen mahdollisuutta. Edellisen laman aikaisena valtionvarainministerinä muistettu Iiro Viinanen on väittänyt, että silloin sopimuksen kaatoi ammattiyhdistysliike. Tämä on sekä totta että valhetta. Jos historiaa katsellaan sopimuksen viime vaiheiden sijasta hieman laajemmin, niin voidaan sanoa, että sopimus kaatui juuri Iiro Viinaseen.

Syksyllä demareiden johtama hallitus oli tehnyt vaalibudjetin. Silloinen valtiovarainministeri Matti Louekoski sanoi myöhemmin, että hänen olisi pitänyt todellisen taloudellisen tilanteen tietäen kieltäytyä esittelemästä niin ylimitoitettua budjettia ja uhata erolla. Sekään budjetti ei riittänyt kokoomukselle ja sen eduskuntaryhmän puhenjohtajalle Iiro Viinaselle. Eduskuntakäsittelyn aikana kokoomus kasvatti budjettia suurilla summilla. Kun kokoomus sitten oli hallituksessa, Viinasen linja oli lyödä kaiken pahan alku ja juuri, ammattiyhdistysliike maan rakoon. Näin vielä toukokuussa tai taisi olla vielä kesäkuussakin. Silloin olisi ehdottomasti riidan sijasta pitänyt jo hieroa sopua ja sille perustuvaa yhteiskuntasopimusta. Vasta syksyllä hallitus tajusi missä mennään, mutta yhteiskuntasopimuksen eväät oli syöty jo keväällä. Näin asiat muistan. Kertokaa, jos muistan väärin.

Kirkollista hallintoa (byrokratiaa)

Tarmo Mannilla oli tapana ylpeillä sillä, että hänellä oli hullun paperit. Selitys oli siinä, että sodan aikana hän oli kietäytynyt lähtemästä rintamalle. Ystävät järjestivät hänelle mielenvikaisen todistuksen, ettei hän joutunut syytetyksi sotilaskarkuruudesta.

Minullakin on virallinen lausunto, joka huvittaa minua. Sen mukaan en tiedä seurakunnan käytännön toimista mitään. Kompa on sinä, että opetin niitä yliopistossa yli 30 vuotta.

Virallisen mittarin mukaan siis perehtymiseni seurakunnan toimintaan alkaa vasta ensi keskiviikkona, kun osallistun Jyväskylän seurakunnan kirkkoneuvoston kokoukseen. Jännittää aika tavalla, mitä kirkollinen ura tuo tullessaan.

Kirkon hallinto on toisinaan melko omituista. Ennen kuin vaimoni haki kanttorin paikkaa Jyväskylästä, hän kokemusta saadakseen, pani paperinsa kahteen muuhun paikkaan. Kumpaakaan niistä häntä ei valittu. Nyt hän on toiminut Kuokkalassa jo pian neljä vuotta. Niiden toisten hakujen osalta minulla on se, käsitys, että niistä kumpaakaan ei ole saatu vieläkään vakinaisesti täytetyksi. Toisen osalta tiedän asian varmaksi, toisen osalta en ole saanut asiaa varmistettua. Kirkko kantaa urhollisesti byrokratian perinteitä, joista yliopistoissakin on luovuttu.

Vesmannin mäellä

Päivä alkoi reippaalla palelulla. Vaimo lähti kimppakyydillä kuoronjohtajien päiville Kuopioon. Palelimme Vesmannin mäellä yli puolituntia. Kyyditsijät lähtivät myöhässä. Sen jälkeen he jäivät harhailemaan Vaajakosken liikenneympyrään. Näin uusvaaajakoskelaisena on ollut mielenkiintoista huomata, miten Vaajakosken keskusta on monille Jyväskylän keskustassa asuville täysin vieras maa. Heillä on käsitys siitä, missä suunnassa se on. Sen sijaan harmaintakaan aavistusta ei ole siitä, miten sinne ajetaan. Ei edes aluetaksissa tiedetä, missä Vesmannin mäki on. Olisi aika saada Vaajakoskelle jokin sellainen vetovoimainen piste, joka saisi jyväskyläläiset edes joskus käymään Vaajakoskella.

Vaimo kun on poissa, pitäisi muistaa juottaa ja syöttää kanat. Muuten päivän täyttänee tiistaisen dosenttiluennon valmistelu.

Elvytyshankkeita vähätellään sanomalla, että jos nyt päätetään, niin toteuttamaan päästään vasta vuosien kuluttua. Näin esim. Lahti-Jämsä oikoradan kohdalla. Tällöin unohdetaan ne työpaikat, jotka ovat suunnittelutyössä. Päätös hankkeen selvittelystä antaisi heille töitä.

Suomestako luokkayhteiskunta

Britannian sosiologiliiton uskontososiologian tutkijoiden ryhmä oli varannut vuosittaisen kokoontumisensa yhteydessä yhden päivän kunnioittaaksen maailmankuulun jäsenensä LSE:n professorin eläköitymistä. Moneen kertaan päivän kuluessa painotettiin sitä, että professorin isä oli ollut ensin ajuri ja sitten taksikuski. Minusta suomalaisena se tuntui oudolta. Niinpä kysyin juhlakalulta, onko tosiaan hänen maassaan erittäin poikeuksellista se, että työväenluokasta noustaa professoriksi. Hän sanoi, että oli hänen aikanaan ja on edelleen.

Brittiläisessä luokkayhteiskunnassa professorit ja muut johtajat - myös työväenpuolueeseen - tulevat linjaa: yksityiskoulu (esim. Eton) - Oxbridgen yksityinen yliopisto. Tämä on niin itsestään selvää, että jos joku linjan läpikäynyt ei ole johtavassa asemassa, sitä ihmellään vähintään yhtä paljon kuin linjan ulkopuolelta tullutta johtajaa.

Tänään aamutv:ssä taiteilijat miettivät oman yhteiskuntammme luokkapiirteitä. Heidän mukaansa erot eivät ole mahdollisuuksissa vaan siinä kuinka niitä osataan käyttää. Minä rakastan edelleen veroja. Meikäläisen perheessä olemme osanneet käyttää niillä tarjottuja palveluja: kirjastoja, oppilaitoksia, terveydenhuoltoa jne. Luulenpa, että taloudellisesti olemme aina saaneet kaikki maksamamme verot takaisin.

Luokattoman yhteiskunnan säilyttäminen vaatii koko ajan valppautta. Sosiologiset lainalaisuudet ovat koko ajan edistämässä ihmisten erottelua. Jokainen yhteiskunnan palvelutason heikennys vie meitä vääjättömästi kohti yhteiskuntaa, jossa yhä usemamt ihmiet asuvat muurien ympäröimillä asuinaleilla ja rynnnäkkökiväärimiehet vartioivat kerrostalojen ovilla.

Elvytys ja oikeassaolo

Elvytys ei ehdi pelastaa työpaikkoja

Taloussanomat

Suomi on vitkutellut elvytyksen aloittamisen kanssa liian kauan – selvästi muita maita enemmän. Näillä näkymin elvytystoimet alkavat purra aikaisintaan vasta ensi vuonna, ja sitä odotellessa kymmenet tuhannet ehtivät menettää työpaikkansa.

Taloussanomissa oli eilen ylläoleva uutinen. Sen teksti on kuin omasta suustani viime viikkoina. Voin siis rintakaarella sanoa: mitä minä sanoin. Oikeassa oleminen ei tässä tapauksessa tunnu hyvältä. Suomen pankin johtaja Erkki Liikanen on sanonut, että tämän vuoden uusista työttömistä puolesta tulee pitkäaikaistyöttömiä. Päivittäisiä uutisia lukiessa on siis luettava seuraavasti. Jos esim. on ilmoitettu 500 irtisanotusta, on luettava: yhteiskuntaamme tuli 250 uutta pitkäaikaistyötöntä. Viime lamasta on opittu, myös Jyväskylässä, että tämä se kalliiksi tulee. Puhumattakaan yksilöiden kärsimyksistä. Ei vain irtisanotun, vaan myös hänen perheensä, hänen lastensa luokkatovereiden, uupuvien opettajien. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Talousanomien mukaan: olisi pitänyt tehdä. Ensinnäkin Suomen täysin ala-arvoinen infrastruktuuri on pantava kuntoon. Suomen rajoille voitaisiin laittaa kyltit: Älkää hämmästykö. Olette tulleet Länsi-Euroopan inframuseoon. Joka ei usko yrittäköön ajaa autolla Saarijärveltä Kannonkoskelle.

Ongelmallisempaa on parantaa metalliteollisuuden tilannetta. Tietysti infran korjaaminen tuottaisi sillekin työtä: uudet radat vaativat uusia junia, sillat teräsrakenteita jne. Suomen vienti on pysähtynyt. Syy tähän on se, että me emme vie kulutustavaroita - paitsi Nokian. Me viemme investointituotteita. Kukaan ei investoi vientimaissamme. On siis investoitava kotimaassa, jotta pytyntekijät saisivat töitä. Olennaista olisi tehdä investointeja, joilla taataan halvan energian saanti tulevaisuudessa. Jämsän bioenergialaitos on hyvä esimerkki siitä, mitä voidaan tehdä.

Vaikka nyt viimein alettaisiin toimeen, saattaa meillä tämän vuoden lopussa olla 25000 uutta pitäaikaistyötöntä. Sen, että meidän kanssaihmisistämme olisi tässä asemassa vuoden 2010 lopussa 50000, voimme vielä estää.

Paluu

Palasin tänään sairaalasta. Kotiinpääsy oli mahtavaa, vaikka olin siellä vain puolitoista vuorokautta. Sairaalassa on kuin toisessa ulotttuvuudessa. Aikakin on joku toinen. Henkilökunnan ystävällisyys on ammattitaidon lisäksi tärkein tekijä noissa olosuhteissa. Kiitos siitä. Siellä toisessa maailmassa todettiin, että kannan mukanani ylimääräistä osaa, josta pitäisi päästä eroon. Joten jatkoa seurannee.

Paluu on viime kuukausina ollut toisellakin tavalla mielessä. Olen palannut 20 vuotta kestäneestä masennuksen unimaailmasta normaaliin elämään. Toivon todella, että saisin jäädä tälle puolelle.

Näillä näkymin alan ensi keskiviikkona aivan uuden uran. Kerron, jos niin käy.