keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Eämäni huippuhetkiä: 4 Arvalla omalle tasolleni

Motto: Elämää ei mitata hengenvetojemme vaan niiden paikkojen ja hetkien määrällä, jotka koemme henkeäsalpaavina. Schultz, Patricia 2007: 1000 Places To See Before You Die. Maailmanmatkaajan käsikirja. s.l.: h.f.ullmann. s. iii.

Minun kanssani kokouksen osanottajina oli 12 pääministeriä, joukko presidenttejä ja parlamenttien puhemiehiä sekä kolme Nobelin rauhanpalkinnon saanutta. Tapanani on veistellä: kerrankin pääsin omalle tasolleni. Miten ihmeessä olin tasavertaisena osanottajana moisessa porukassa? Miten olin sinne päätynyt?

Lohjalta oli helppo lähteä Hyvinkään kirkkopäiville. Helppoutta lisäsi vielä se, että ne järjestettiin yhdessä Kansan Raamattuseuran Suvipäivien kanssa. Liityttyäni vuonna 1987 Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen sain kirjeen Kristillisten sosialidemokraattien liiton sihteeriltä. Siinä minua pyydettiin liittymään liiton jäseneksi. En organisaatiosta mitään tiennyt, mutta koska olin sekä sosialidemokraatti että kristitty, päätin liittyä. Ajattelin, ettei siitä mitään haittaakaan olisi. Kun sitten huomasin liiton pitävän liittokokouksensa kirkkopäivien yhteydessä, ajattelin, että menenpä katsomaan, missä oikein olen jäsenenä. (Jälkeenpäin sain oppia, että oli ollut tapana yhdistää liittokokous kirkkopäiviin, koska silloin ainakin osa pääsi matkustaman kotiseurakuntansa kustannuksella.) Kokouksessa valittiin liiton hallitus, liittotoimikunta. Ehdokkaita jäseniksi oli riittävästi, mutta heidän henkilökohtaisista varajäsenistään tuli pula. Yksi jäsenehdokas oli Harri Heino. Hänelle ei tahtonut löytyä varajäsentä sitten millään. Harri suostutteli minua. Panin hanttiin vedoten siihen, että minulla oli jo aivan liikaa luottamustehtäviä. Harri sai kuitenkin minut vakuuttuneeksi, että varajäsenyys olisi vain muodollisuus. Hän oli poikkeuksetta aina paikalla kokouksissa. Niinpä suostuin, jotta kokouksessa päästäisiin eteenpäin. Ennen kuin päästiin äänestämään, äänestysmenettelyä muutettiin - muuten tapa, joka k.o. organisaatiossa on ollut myöhemminkin yleinen. Päätettiin, että jäseniksi valitaan eniten ääniä saaneet ja seuraavat sitten varajäseniksi. Minä sain toisen henkilön kanssa yhtä monta ääntä viimeiselle paikalle. Kun vedettiin arpaa minusta tulikin yllättäen jäsen. Jälkeenpäin olin häpeissäni, sillä arvonnassa voittamani oli liitossa ansioituneesti pitkään toiminut.

Kristillisten sosialidemokraattien liitto oli ja on jäsen kansainvälisessä organisaatiossa, International League of Religious Socialists. Sen päätoimintamuoto on joka kolmas vuosi järjestettävä kongressi, jonka yhteydessä on myös vuosikokous. Vuoden 1997 kokous oli annettu Suomen järjestettäväksi. Minut nimitettiin paikallisen järjestelytoimikunnan puheenjohtajaksi. Syynä oli se, että olin aikaisemminkin järjestänyt kansainvälisiä kokouksia, kylläkin tieteellisellä puolella.

Sivuhuomautuksena on syytä sanoa, että myös Societas Liturgican konferenssi oli sinä kesänä ensimmäistä kertaa Suomessa. Minua pyydettiin senkin paikallistoimikunnan puheenjohtajaksi. Kieltäydyin, koska kahden kansainvälisen kokouksen järjestäminen samaan aikaan olisi ollut aivan liikaa. Oikeassa olinkin, sillä en oikein ehtinyt osallistumaan SL:n järjestelytoimikunnan työhön jäsenenäkään, vaikka sellainen olin. Minun sijastani puheenjohtajaksi tuli Yngvil Martola Turusta. Hän käyttikin saamansa tilaisuuden hyvin hyväkseen ja nousi aina k.o. organisaation puheenjohtajaksi.

Kun ILRS:n kokouksessa valittiin uutta johtokuntaa, tulin siihen valituksi tiukan äänestyksen jälkeen. Organisaation puheenjohtajana oli pitkään toiminut ruotsalainen Evert Svensson. Hänen suuri haaveensa oli ollut, että liiga hyväksyttäisiin Sosialistisen Internationaalin liitännäisjäseneksi eli samaan asemaan kuin nuoriso- ja naisorganisaatio. Tämä olikin tapahtunut SI:n edellisessä kongressissa New Yorkissa. Näin ollen liigalla oli oikeus lähettää neljä edustajaa seuraavaan Pariisissa pidettyyn kongressiin. Tingimme vähän ja saimme luvan lähettää viiden hengen delegaation. Niin minäkin pääsin mukaan.

Siinä sitä sitten oltiin La Défencen kongressikeskuksessa maailman sosialidemokraattisten johtajien joukossa. SI on ymmärtääkseni ainoa maailmanlaaja yhden poliittisen liikkeen yhteinen elin. Lavalle astui puhumaan aina vaan merkittävämpiä poliitikkoja. Erityisesti mieleeni jäi Ruotsin silloisen ulkoministerin, myöhemmin murhatun, Anna Lindhin esiintyminen. Hänen persoonansa oli sellainen, että kun hän alkoi puhua tuntui kuin lavalle olisi sytytetty kirkkaat valot.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Elämäni huippuhetkiä: 3 Kulman takana

Motto: Elämää ei mitata hengenvetojemme vaan niiden paikkojen ja hetkien määrällä, jotka koemme henkeäsalpaavina.

Schultz, Patricia 2007: 1000 Places To See Before You Die. Maailmanmatkaajan käsikirja. s.l.: h.f.ullmann. s. iii.


Edellinen pysähtymispaikka oli ollut Aachen Kaarle Suuren palatsikappeleineen. Olimme vaihtaneet Pariisin junasta itään vievään paikallisjunaan. Kun se pysähtyi Laonissa, tirkistelimme asemalta katedraalin tornien eläinpatsaita.

Perille saavuttuamme kuljimme kaupunkiin roomalaisen portin kautta. Vaikka seurasimme karttaa, emme täysin tienneet, missä SE oli. Yhdestä kadunkulmasta käännyttyämme näimme SEN. Siellä se kohosi kadun päässä. Näky salpasi hengityksen. Miten monia kertoja olinkaan katsellut kuvia Reimsin katedraalin fasadista. Nyt näin sen ensi kertaa paikan päällä. Sain myös nähdä niin hymyilevän enkelin patsaan kuin Marc Chagallin lasi-ikkunat. Ennen kaikkea vaikuttava on  kirkon sisätila alttarilta pääovelle katsottuna. Kaksi ruusuikkunaa hallitsevat näkymää. Minun lumoutumiseeni riitti jo fasadin ulkopuolen näkeminen.

Kun olin Kuubassa salsa-yössä näin, miten kuubalaiset tanssijat menivät ihan omaan maailmaansa alkaessaan tanssia. Olen myös nähnyt, miten musiikki-ihmisille tapahtuu sama, kun he saavat kuunnella esitettävän korkeatasoista klassista musiikkia. Minuun vaikuttavat samalla tavalla rakennukset. Reimsin kirkon lisäksi tällainen vaikutus minuun on  mm. Rooman Pantheonilla, Sodankylän vanhalla kirkolla ja tietysti Säynätsalon kunnantalolla.

Seuraavan kerran pääsin katedraalia katsomaan pappisliiton opintoretkellä. Tilausbussilla siirryimme Pariisista Strasbourgiin. Ehdotin, että poikkeaisimme menomatkalla katsomassa Reimsin tuomiokirkkoa. Onneksi ehdotukseni hyväksyttiin.

Huipennus oli kuitenkin vielä edessä. Vuonna 2011 liturgiikkojen kansainvälisen järjestön kongressi pidettiin Reimsissä. Sen yhteydessä sain olla useita kertoja jumalanpalveluksessa tuossa käsittämättömän vaikuttavassa rakennuksessa. Ihme jo sekin. Konferenssin vuosi oli myös kirkon 800-vuotisjuhlan vuosi. Sen kunniaksi oli luotu videotekniikalla koko fasadin peittävä valoshow. Järisyttävää oli, kun siinä ulkoseinä muuttui sisätilaksi. Lopuksi valoilla maalattiin jokainen fasadin yksityiskohta. Tästä opin taas uutta. Olen tiennyt, että keskiaikaiset puuveistokset ovat alkujaan olleet kirkkailla väreillä värjätyt. Nyt sain tietää ja nähdä, että värjäys oli koskenut myös kirkkojen ulkoseinien kivipatsaita. Sadat - ehkä tuhannet - patsaat saivat nyt värityksensä uudelleen. Oli hienoa katsoa kaukaa ja varsinkin läheltä jokaisen patsaan vaatteiden kankaiden poimujen värejä. Siihen olisi voinut jäädä.           

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Elämäni huippuhetkiä: 2 Suudelmia Malibussa

Motto: Elämää ei mitata hengenvetojemme vaan niiden paikkojen ja hetkien määrällä, jotka koemme henkeäsalpaavina.

Schultz, Patricia 2007: 1000 Places To See Before You Die. Maailmanmatkaajan käsikirja. s.l.: h.f.ullmann. s. iii.


Olin ollut Santa Barbarassa maailmankuulun uskontososiologin Phillip Hammondin kanssa suunnittelemassa yhdysvaltalais-eurooppalaista opiskeluprojektia. Los Anglesiin palatessamme halusimme ajaa vuokra-autollamme kuuluisaa Kalifornian rantatietä.  Samaa tietä jatkoimme muutama päivä myöhemmin L.A:sta San Diegoon.   
Kun nyt saavuimme Malibun kohdalle, nousimme autosta. Oli oikea hetki katsella sieltä ylhäältä, kun aurinko vajosi Tyyneen valtamereen. Siinä auringonlaskun väri-ilotulituksen uskomaton näky silmieni edessä suutelin vaimoani.

Sen jälkeen menimme täydentämään ravintovarastojamme Malibun markettiin. Suomen palattuamme lehdessä oli kuva saman marketin hyllyjen välistä. Kuvateksti kertoi, että kuvassa Geena Davis suuteli uutta poikaystäväänsä. Totesimme, että kyllä meidän paikan valintamme oli onnistuneempi.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Elämäni huippuhetkiä: 1 Pappi, kuningas ja profeetta

Motto: Elämää ei mitata hengenvetojemme vaan niiden paikkojen ja hetkien määrällä, jotka koemme henkeäsalpaavina.
Schultz, Patricia 2007: 1000 Places To See Before You Die. Maailmanmatkaajan käsikirja. s.l.: h.f.ullmann. s. iii.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Elämäni huippuhetkiä: 0 johdanto

Vuosien 2008 ja 2009 vaihteessa kirjoitin muistiin nelisenkymmentä muistikuvaa elämäni 50 ensimmäiseltä vuodelta. Ne tulivat muutamassa päivässä. Myöhemmin lisäsi vielä muutaman, jolloin kokonaismääräksi muodostui 45. Julkaisin ne tällä blogipalstalla vuonna 2010. Nyt aion julkaista elämäni huippuhetkiä. Niihinkin liittyy usein jotain negatiivista, mutta olen päättänyt yrittää kirjoittaa ne niin, että jätän negatiiviset liittymät pois. Se ei olekaan helppoa. Nämä tapaukset eivät myöskään ole, kuten edelliset, ryöpsähtäneet mieleen. Niitä pitää kaivella. On kaksi muutakin eroa: en julkaise näitä aikajärjestyksessä. Niissä voi olla muutakin ainesta kuin vain minun muistamaani. Ennen työhön ryhtymistä piti käydä “Muistikuvat” läpi sitä silmällä pitäen, onko niissä jo kerrottu elämäni huippuhetkistä. Enhän halua kertoa samaan tapahtumaa uudelleen. Niitä löytyikin yllättävän paljon peräti 16 45:stä. Ne ovat 5, 17, 20, 21, 22, 23, 25, 31, 32, 35, 36, 37, 39, 41, 44 ja 45.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Aikakatseen muutos

Muutama päivä sitten huomasin, että eläkkeellä ollessani on ajan katselussani tapahtunut muutos. Työssä ollessa katse oli kiinteästi tulevaisuudessa. Itse työkin pakotti siihen. Oli valmisteltava asioita moninaisilla aikajänteillä. Viimeiset vuodet olivat kiihkeää eläkkeelle pääsyn odotusta. Sitä oli siirrettävä vuodella eteenpäin suunnitellusta ajankohdasta.

Eläkkeellä olen katsellut paljon taaksepäin elettyyn elämään. Siitähän kertovat tällä palstalla julkaisemani Muistikuva-blogitkin. Ilokseni olen huomannut, että monet keskeisetkin asiat menneestä ovat selkeytyneet. Kuva on kirkastunut. Suuria linjojakin on löytynyt. Se on riemastuttanut ja helpottanut.

Tulevaisuuteen ei oikein uskallakaan katsoa. Kun sinne tule arasti vilkaistua, näkyy vain lyhyt aika. Mielen tahtovat vallata myös pelottavat odottamattomat vastoinkäymiset.

Menneisyyden rinnalle onkin tullut katseen suuntaaminen vahvasti kulloinkin käytössä olevaan aikaan, käsillä olevaan vuorokauteen. Keskeistä on sen suunnittelu, mitä teen tänään ja illalla siitä nauttiminen, mitä olen saanut aikaan juuri tänään.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Jyväskylän seurakunnan toiminta on järjestettävä nuorten eli tulevaisuuden mukaan

Kun 60-luvulla opiskelimme teologisessa tiedekunnassa, ihailimme Jyväskylän kaupunkiseurakuntaa. Kasvavien kaupunkien seurakunnat olivat yleensä lähteneet seurakuntajakojen tielle. Se tie kasvatti hallintomenoja ja rakensi hallinnollisia esteitä. Toisin oli Jyväskylässä, jossa lähdettiin toteuttamaan uudenlaista seurakunnan toimintaa ihmisten elämänmuodon mukaisesti. Seurakunta jaettiin piireihin. Niihin palkattiin piirikappalaiset ja keskelle asutusaluetta rakennettiin monitoimiseurakuntakeskus. Se sopi hyvin elämänmuotoon: siihen aikaan kuljettiin jalan tai polkupyörällä niin kirkkoon kuin työpaikallekin. Usein alueella asuikin etupäässä lähellä olevan työpaikan työntekijöitä. Kaikilla ei ollut varaa polkupyöräänkään. Julkinen liikenne oli lapsenkengissään. Kiinteistöjen rakentaminen ja ylläpitäminen oli myös halpaa. Jyväskylän seurakunnan ratkaisun ihailu oli mitä perustelluinta.

Liitoksen jälkeen syntyneessä Jyväskylän seurakunnassa on säilytetty vanha hyvä linja siinä, että seurakuntaa ei ole lähdetty jakamaan. Näin hallintokulut ovat huomattavasti pienemmät kuin vastaavankokoisissa seurakuntayhtymissä. Vanha hyvä linja on säilynyt siinäkin, että taas Jyväskylässä on kehitetty aivan uusi seurakuntatyön organisoinnin malli esimerkiksi muille seurakunnille. Siinä yksi hallinnollinen yksikkö on jaettu yhdeksään toiminnalliseen alueseurakuntaan. Taas nuoret voivat ihailla Jyväskylän seurakuntaa.

Vanha hyväksi havaittu linja tulee säilyttää myös siinä, että toiminta sopeutetaan elämänmuotoon. Jokainen voi huomata, että se on muuttunut suuresti. Nykyään kuljetaan paljon enemmän. On autot, mopot, skootterit ja hyvä julkinen liikenne. Nuori jäsen opetti meitä kirkkoneuvostossa tästä uudesta elämäntavasta. Hän sanoi, että nuoret kulkevat kauaskin, jos siellä on paljon väkeä ja innostavaa tekemistä. Kyllä vanhemmatkin seurakuntalaiset haluavat tulla sinne, missä on paljon väkeä ja hyvät tilat. Samoin nousussa oleva vapaaehtoistyö edellyttää kohtuullisen montaa osanottajaa.

Toisaalta seurakunnassa on myös palveluita, joiden tulee olla kävelymatkan päässä. Tällaisia ovat perhekerhot ja päiväkerhot. Niihin tullaan usein lastenvaunuja työntäen. Lähietäisyyttä edellyttänevät myös jotkin muut pienryhmät esim. varhaisnuorten kerhot ja osa diakoniaryhmistä.

Jos siis katsotaan seurakunnan toimintaa nykyisen elämämuodon kannalta, tulee se organisoida kahdella tasolla. Ensinnäkin jokaisessa alueseurakunnassa tulee olla kunnolliset nykyajan vaatimukset täyttävät ja mahdollisimman pieniä hoitokuluja edellyttävät keskeiset tilat. Kuokkalan kirkon valmistuttua näin onkin. Alueseurakunnat ovat siis tasa-arvoisessa asemassa.

Toisaalta seurakunta tarvitsee eri asuinalueille tilaa lähityötä varten. Laskelmien mukaan tilan vuokraaminen tulee halvemmaksi kuin omistaminen. Vuokratilat myös mahdollistavat joustavuuden. Joustavuutta tarvitaan, koska asuinalueiden väestörakenteella on tietty kierto. Uudelle alueelle tulee ensin lapsiperheitä. Jonkin ajan kuluttua siellä on nuorisoa. Lopulta kyseessä on ensi sijassa ikääntyneiden asuinalue. Vuokratiloilla myös mahdollistetaan nykyistä tiheämpi lähitoiminnan verkosto. Tällä hetkellä eri alueet ovat varsin eriarvoisessa asemassa.

Aikanaan toteutettu vanha malli edellytti myös tiettyjä kiinteistöratkaisuja. Piirin keskelle rakennettiin monitoimiseurakuntakeskus. Uusi malli edellyttää sitä, että seurakunta luopuu mallin kannalta tarpeettomista kiinteistöistä. Tulevaisuus vaatii päättäjiltä rohkeutta tehdä se. Päättäjillä puolivuosisataa sitten tätä rohkeutta oli toteuttaessaan noita kolmea linjaa: yksi seurakunta, uusi työn toteutusmalli, vallitsevaan elämänmuotoon sopeuttaminen. Tänä syksynä valittavilta seurakunnan luottamusmiehiltä vaaditaan samanlaista rohkeutta.

Tapio Lampinen

Julkaistu Keski-Suomen viikko 43/28.10.2010