“Äänilähetin epäkunnossa”. Näin lukee silloisia televisiolähetyksiä matkien kaulassani olevassa lapussa. Jokavuotiseen tapaan Satakuntalainen osakunta on kutsunut teinikuntien edustajat vieraakseen Helsinkiin Itsenäisyyspäiväksi. Tulemme junalla. Matka on rattoisa. Minäkin innostun niin, että maistan kavereiden Koskenkorvapullosta. He ihmettelevät, etten köhi yhtään. Illalla isäntämme vievät meidät Suurkirkon tasanteelle katsomaan, kun ylioppilaiden soihtukulkue valuu torille. Nukumme osakuntahuoneistossa enimmäkseen lattialla. Minä onnistun valtaamaan kirjaston ja Porin huoneen välisestä käytävästä sohvan. En huomaa, että ikkuna on auki. Veto käy siitä kurkkuuni. Aamulla ääni ei kulje ollenkaan. Leviää yleinen käsitys, että äänettömyyden syy on runsas alkoholin käyttö. Tosiasiassa olen uteliaana maistanut vain tuon yhden ryypyn junamatkan aikana.
Tavallisesti matkaan lähtivät vain teinikuntien puheenjohtajat ja sihteerit. Minun katsottiin tehneen niin paljon sekä teinikunnan että teiniyhdistyksen huvitoimikunnan puheenjohtajana, että ansaitsin palkintomatkan. Opiskeluaikana en sitten soihtukulkueessa mukana ollutkaan. Sen vääräksi hurraaisänmaallisuudeksi laskeva radikaalisuus oli saanut minussa vallan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti