Paluu 2

Vaikka olin sairaalassa vain viikon, vei leikkaus voimat niin, että vasta nyt jaksoin alkaa jatkamaan näitä blogeja. Oikeastaan koin sen velvollisuudekseni. Pelästyin näet, että edellisen lukeneet ovat saattaneet alkaa ajatella, että on toteutunut se toinen mahdollisuus: olen jäänyt sille matkalle. Palattu on, joskin elän edelleen leikaushaavakeskeistä elämää.

Kirkkovuodessa elämme nyt ylösnousemuksen jälkeistä ilon aikaa, valkoista viikkoa. Palaan kuitenkin pitkäperjantain tunnelmiin liitämällä tähän silloin Vaajakosken kirkossa pitämäni saarna. Hollantilaisen saarnateorian mukaan saarna tulee tehdä yhdelle ihmiselle. Olen näin opettanut. Nyt käytin tätä metodia itse. Toivoin, että hän olisi ollut tätä kuulemassa. En ainakaan nähnyt. Rohkeutta tulla kirkkoon ei pyynnöstäni huolimatta ollutkaan.

Saarna pitkäperjantaina 10.4.2009 klo 10.00 Vaajakosken kirkossa

III vsk.
Matt. 27:33-54

Nuoren miehen tyttöystävä on lopettanut seurustelun. Nuori ei ole saanut opiskelupaikkaa haluamaltaan alalta. Keski-ikäinen ei olekaan saanut esimieheltä vapaaksi jäänyttä paikkaa. Siihen on valittu toinen. Pitkäaikainen työntekijä on irtisanottu tuotannollisista syistä. Puoliso on ilmoittanut rakastavansa toista. Eläkeläisen puoliso on kuollut. Lapsi riistäytyy kädestä ja musertuu auton alle.

Ulkopuolisen tarkkailijan silmissä nämä tilanteet näyttävät vaikeusasteeltaan erilaisilta. Toisia hän pitää vaikeampina kestää kuin toisia. Jotkut hän katsoo luonnollisiksi tapahtumiksi, joissa ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Asianomaiselle jokainen niistä on äärimmäisen vaikea. Hän kokee tulleensa hylätyksi. Taustalla jylläävät lapsuuden kokemukset. Äiti tai isä tuntui hylänneen. Ahdistuksessa tuntuu, että myös Jumala on hylännyt. Kysymme itseltämme - Jeesuksen pilkkaajia mukaillen: Olen pannut luottamukseni Jumalaan. Miksi Jumala ei pelasta minua nyt.


Pitkäperjantain jälkeen opetuslapset kokivat tulleensa hylätyiksi. He olivat tulleet Jerusalemiin voittajina kaupunkiin ratsastaneen kuninkaan saattueessa riemuitsevain, toivoa täynnä olleiden ihmisjoukkojen keskitse. Uusi parempi yhteiskunta oli ihan käden ulottuvilla. Jumala tulisi oikaisemaan historiankin vääryydet. Kaikki oli näyttänyt niin varmalta, että he olivat jo alkaneet jakaa keskenään hallituspaikkoja.

Usein hylkäämisokemuksen kipeyteen vaikuttaa se, että olemme menettäneet jotain, johon olemme satsanneet paljon. Sen eteen olemme uhranneet arvokkaita asioita. Suhteen tai perheen vuoksi emme ole ottaneet vastaan uutta työpaikkaa. Omaa työpaikkaamme kohtaan tuntemamme solidaarisuuden vuoksi emme ole lähteneet muualle. Seurustelun vuoksi olemme jättäneet käyttämättä opiskelumahdollisuuden, joka olisi vaatinut muuttamista toiselle paikkakunnalle. Olemme tukeneet puolisoamme kaikin tavoin, jopa oman etumme kustannuksella.

Näin oli opetuslastenkin laita. Suuren päämäärän vuoksi he olivat jättäneet kaiken: ammatinsa, asuntonsa, turvallisen kotipaikan. Nyt he olivat menettäneet kaiken. He olivat nyt huonommassa asemassa kuin alkaessaan. Miten ihmiset tulisivatkaan nauramaan heille, kun he palaisivat kotiseuduilleen. Jos heidän sitten yleensä sallittaisiin palata. Heistä voisi tulla myös metsästettyjä kapinallisia galilealaisia, lainsuojattomia. He piileskelivät lukkojen takana. He olivat panneet luottamuksensa Jumalaan. Miksi Hän ei pelastanut heitä nyt.

Mutta ihmisten hylkäämistäkin pahempi kokemus oli kokemus hengellisestä hylkäämisestä. Myös Jeesus oli hylännyt heidät. Hän oli jättäytynyt vihollistensa käsiin. Hän ei ollut antanut heidän puolustaa itseään asein. Jumalakin, jonka oikeudenmukaisuuteen he olivat luottaneet, oli heidät hylännyt. Juudas oli tehnyt tästä lopullisen johtopäätöksen, itsemurhan.

Mutta ei Jeesus eikä Jumala ollut heitä hylännyt. Hän asettui heidän hätäänsä. Millä perusteella voin väittää näin?

Jouluna me juhlimme Jumalan ihmiseksi tulemista. Kristillisen uskon mukaan Jeesus oli sekä tosi ihminen että tosi Jumala. Minusta näyttää kylläkin siltä, että meidän on helpompi uskoa Jeesuksen jumaluuteen kuin hänen ihmisyyteensä. Aina hän tahtoo karata mielissämme ihmisten maailmasta jumalien maailmaan.

Uskontojen historia ja myös poliittinen historia osoittavat, että on helpompi uskoa ihmisen jumalalliseksi tulemiseen kuin siihen, että Jumala olisi elänyt joukossamme ihmisenä. Meillä on jumal-hallitsijoita ja jumalallisia uskonnollisia johtajia, jotka ovat nousseet arjen yläpuolelle.

Hepr. 4:15
(Jeesus) Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan.

Näin heprealaiskirjeessä ja monessa muussa kohdassa Raamatussa osoitetetaan, miten Jeesus eli läpi ihmisen peruskokemukset. Kuten edellä esimerkein valaisin, on yksi näistä ihmisen peruskokemuksista hylätyksi tulemisen kokemus. Senkin Jeesus koki pohjiaan myöten. Tuskan hetkellä Getsemanessa opetuslapset hylkäsivät hänet jättäessään hänet yksin, hylätyksi. Jeesus joutui omin silmin näkemään ja omin korvin kuulemaan, miten Pietari kielsi hänet. Ristillä hän huusi: “Eeli, Eeli, lama sabaktani? Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut.” (Matt 27:).

Opetuslapset kokivat tulleensa hylätyiksi. Mutta todellisuudessa ristillä Jumala asettui heidän asemaansa, heidän hätäänsä. Kokemalla saman kuin he.

Nykyään on osoitettu, että vaikeassa tilanteessa ihmistä voi parhaiten auttaa vertaisryhmä, ryhmä joka koostuu saman vaikeuden kokeneista ihmisistä.

Raamatussa sanotaan Jeesuksesta:
Hepr. 2:17
Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit.
Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.

Tällainen Jumala meillä on. Ei hän meitä hylkää vaan on rinnallamme. Hän tuntee meidän tuskamme. Koska hän on samat tuskat itse kokenut.

Tämä Jumalan rinnallemme asettuminen ei ole vain tunne vaikka tunnekin on tärkeä. Tunne antaa meille henkisen turvallisuuden kokemuksen: Emme ole yksin, Jumala ei ole meitä hylännyt vaan asettunut rinnallemme tässä ahdistuksessa. Näin saamme voimaa jatkaa eteenpäin. Mutta Jumalan rinnalle tulo ilmenee myös konkreettisessa tavallisessa arkielämässä. Jo edellä mainitsemaani vertaisryhmän auttavaa voimaa tulee pitää osoituksena siitä, että jumala lähimmäisissä asettuu rinnallemme. Joskus Jumalan rinnallaolo ilmenee yllättävänä ihmisen kohtaamisena. Itseäni auttoi yhden hylkäämiskokemuksen aikana radion aamuhartaudesta kuulemani. Toisessa vaikeassa tilanteessa jumamalanpalveluksessa luetut Raamatun kohdat vavistivat minua ja näyttivät tien eteenpäin umpikujasta. Jumala asettui silloin rinnalleni minun kärsimykseeni.


Tänä pitkäperjantaina Jeesuksen ristin juurella voin vakuuttaa sinulle: Jumala ei sinua hylkää.