Hetki sitten on joukkueenjohtajamme, kersantti tullut alokastupaamme. Hän sanoo: Lampinen pitää sitten tänään iltahartauden! Yritän estellä. Vetoan siihen, että se kuuluu yksityiselämääni. Armeija ei voi siitä määrätä. Taivun. Kersantin poistuttua tupakaverit sanovat: Pidä sitten lyhyt. Olemme juuri sinä päivänä saaneet tiedon, että Martin Luther King on murhattu. Illalla alan kertoa miehestä, joka ei tuntenut pelkoa vaikka hänen henkeään uhattiin ja hänet pantiin vankilaan. Raamatusta otan kohdan, jossa sanotaan: pelkoa ei rakkaudessa ole. Sillä täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Palaamme tupaan. Kukaan ei sano mitään. Katkaisen hiljaisuuden leikillisellä kysymyksellä: No, oliko se tarpeeksi lyhyt. Joku vastaa: Kyllä se olisi saanut olla vaikka kuinka pitkä tahansa. Muut ovat samaa mieltä.
Olen elämässäni puhunut julkisesti loputtoman monta kertaa. Vain tästä yhdestä kerrasta minulla on varmuus siitä, että sana meni perille.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti