Rakkaudentunnustus

Pappistoverini kanssa olimme olleet erimieltä. Silloin ymmärsin, että erimielisyyksistä huolimatta meitä yhdisti rakkaus kirkkoomme.

Voin kirkkain otsin vakuuttaa: Minä rakastan Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa, omaa kirkkoani. Rakkaushan on perimmältään epärationaalista tunnetta, mutta perustelen rakkauttani kolmella syyllä.

1. Kirkkomme on todellinen kansankirkko. Se kutsuu piiriinsä kaikkia suomalaisia. Se haluaa palvella kaikkia. Se haluaa huolehtia siitä, että ns. uskonnolliset palvelut ovat kaikkien ulottuvilla. Jokaisella on myös kelvollisuus tulla valituksi kirkon hallintoelimiin. Kirkkomme on demokraatinen. Se, että kirkko on tällainen, ei ole itsestäänselvyys. Kirkkoa ja seurakuntia uhkaa aina ihmisten erottelu.

2. Luterilaisena kirkkona sillä on tämä ihana kahden hallintavallan oppi. Jumalan rakkautta toteutetaan maailmassa kahdessa valtapiirissä: evankeliumin valtakunnassa, armon valtakunnassa ja oikeudenmukaisuuden valtakunnassa, maallisessa regimentissä. Maailman tämän hetkisistä kärsimyksistä ja julmuuksista monet on selitettävissä sillä, ettei pidetä tästä erosta kiinni.

3. Edellinenkin oppi nousee Lutherin suuresta löydöstä: uskon vanhurskaudesta. Suomessa se on saanut korostuksen: jumalattoman vanhurskauttaminen. Kun tulee keskustelua eri uskontojen suhteista, sanon, että minun käsitykseni mukaan maailman paras uskonto on buddhalaisuus. Siinä on vain yksi heikkous: väärä ihmiskuva: usko siihen, että ihminen voi olla täydellinen. Rujolla luterilaisuudella on oikea ihmiskuva: samalla kertaa vanhuskas ja syntinen. Olen kokenut jumalattoman vanhurskauttamisen niin syvästi, että joskus, kun sanon sen puheessani, minun on vaikea olla purskahtamatta itkuun.