Tarmo Mannilla oli tapana ylpeillä sillä, että hänellä oli hullun paperit. Selitys oli siinä, että sodan aikana hän oli kietäytynyt lähtemästä rintamalle. Ystävät järjestivät hänelle mielenvikaisen todistuksen, ettei hän joutunut syytetyksi sotilaskarkuruudesta.
Minullakin on virallinen lausunto, joka huvittaa minua. Sen mukaan en tiedä seurakunnan käytännön toimista mitään. Kompa on sinä, että opetin niitä yliopistossa yli 30 vuotta.
Virallisen mittarin mukaan siis perehtymiseni seurakunnan toimintaan alkaa vasta ensi keskiviikkona, kun osallistun Jyväskylän seurakunnan kirkkoneuvoston kokoukseen. Jännittää aika tavalla, mitä kirkollinen ura tuo tullessaan.
Kirkon hallinto on toisinaan melko omituista. Ennen kuin vaimoni haki kanttorin paikkaa Jyväskylästä, hän kokemusta saadakseen, pani paperinsa kahteen muuhun paikkaan. Kumpaakaan niistä häntä ei valittu. Nyt hän on toiminut Kuokkalassa jo pian neljä vuotta. Niiden toisten hakujen osalta minulla on se, käsitys, että niistä kumpaakaan ei ole saatu vieläkään vakinaisesti täytetyksi. Toisen osalta tiedän asian varmaksi, toisen osalta en ole saanut asiaa varmistettua. Kirkko kantaa urhollisesti byrokratian perinteitä, joista yliopistoissakin on luovuttu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti