Jyväskylän seurakunnan toiminta on järjestettävä nuorten eli tulevaisuuden mukaan

Kun 60-luvulla opiskelimme teologisessa tiedekunnassa, ihailimme Jyväskylän kaupunkiseurakuntaa. Kasvavien kaupunkien seurakunnat olivat yleensä lähteneet seurakuntajakojen tielle. Se tie kasvatti hallintomenoja ja rakensi hallinnollisia esteitä. Toisin oli Jyväskylässä, jossa lähdettiin toteuttamaan uudenlaista seurakunnan toimintaa ihmisten elämänmuodon mukaisesti. Seurakunta jaettiin piireihin. Niihin palkattiin piirikappalaiset ja keskelle asutusaluetta rakennettiin monitoimiseurakuntakeskus. Se sopi hyvin elämänmuotoon: siihen aikaan kuljettiin jalan tai polkupyörällä niin kirkkoon kuin työpaikallekin. Usein alueella asuikin etupäässä lähellä olevan työpaikan työntekijöitä. Kaikilla ei ollut varaa polkupyöräänkään. Julkinen liikenne oli lapsenkengissään. Kiinteistöjen rakentaminen ja ylläpitäminen oli myös halpaa. Jyväskylän seurakunnan ratkaisun ihailu oli mitä perustelluinta.

Liitoksen jälkeen syntyneessä Jyväskylän seurakunnassa on säilytetty vanha hyvä linja siinä, että seurakuntaa ei ole lähdetty jakamaan. Näin hallintokulut ovat huomattavasti pienemmät kuin vastaavankokoisissa seurakuntayhtymissä. Vanha hyvä linja on säilynyt siinäkin, että taas Jyväskylässä on kehitetty aivan uusi seurakuntatyön organisoinnin malli esimerkiksi muille seurakunnille. Siinä yksi hallinnollinen yksikkö on jaettu yhdeksään toiminnalliseen alueseurakuntaan. Taas nuoret voivat ihailla Jyväskylän seurakuntaa.

Vanha hyväksi havaittu linja tulee säilyttää myös siinä, että toiminta sopeutetaan elämänmuotoon. Jokainen voi huomata, että se on muuttunut suuresti. Nykyään kuljetaan paljon enemmän. On autot, mopot, skootterit ja hyvä julkinen liikenne. Nuori jäsen opetti meitä kirkkoneuvostossa tästä uudesta elämäntavasta. Hän sanoi, että nuoret kulkevat kauaskin, jos siellä on paljon väkeä ja innostavaa tekemistä. Kyllä vanhemmatkin seurakuntalaiset haluavat tulla sinne, missä on paljon väkeä ja hyvät tilat. Samoin nousussa oleva vapaaehtoistyö edellyttää kohtuullisen montaa osanottajaa.

Toisaalta seurakunnassa on myös palveluita, joiden tulee olla kävelymatkan päässä. Tällaisia ovat perhekerhot ja päiväkerhot. Niihin tullaan usein lastenvaunuja työntäen. Lähietäisyyttä edellyttänevät myös jotkin muut pienryhmät esim. varhaisnuorten kerhot ja osa diakoniaryhmistä.

Jos siis katsotaan seurakunnan toimintaa nykyisen elämämuodon kannalta, tulee se organisoida kahdella tasolla. Ensinnäkin jokaisessa alueseurakunnassa tulee olla kunnolliset nykyajan vaatimukset täyttävät ja mahdollisimman pieniä hoitokuluja edellyttävät keskeiset tilat. Kuokkalan kirkon valmistuttua näin onkin. Alueseurakunnat ovat siis tasa-arvoisessa asemassa.

Toisaalta seurakunta tarvitsee eri asuinalueille tilaa lähityötä varten. Laskelmien mukaan tilan vuokraaminen tulee halvemmaksi kuin omistaminen. Vuokratilat myös mahdollistavat joustavuuden. Joustavuutta tarvitaan, koska asuinalueiden väestörakenteella on tietty kierto. Uudelle alueelle tulee ensin lapsiperheitä. Jonkin ajan kuluttua siellä on nuorisoa. Lopulta kyseessä on ensi sijassa ikääntyneiden asuinalue. Vuokratiloilla myös mahdollistetaan nykyistä tiheämpi lähitoiminnan verkosto. Tällä hetkellä eri alueet ovat varsin eriarvoisessa asemassa.

Aikanaan toteutettu vanha malli edellytti myös tiettyjä kiinteistöratkaisuja. Piirin keskelle rakennettiin monitoimiseurakuntakeskus. Uusi malli edellyttää sitä, että seurakunta luopuu mallin kannalta tarpeettomista kiinteistöistä. Tulevaisuus vaatii päättäjiltä rohkeutta tehdä se. Päättäjillä puolivuosisataa sitten tätä rohkeutta oli toteuttaessaan noita kolmea linjaa: yksi seurakunta, uusi työn toteutusmalli, vallitsevaan elämänmuotoon sopeuttaminen. Tänä syksynä valittavilta seurakunnan luottamusmiehiltä vaaditaan samanlaista rohkeutta.

Tapio Lampinen

Julkaistu Keski-Suomen viikko 43/28.10.2010