Elämäni huippuhetkiä: 3 Kulman takana

Motto: Elämää ei mitata hengenvetojemme vaan niiden paikkojen ja hetkien määrällä, jotka koemme henkeäsalpaavina.

Schultz, Patricia 2007: 1000 Places To See Before You Die. Maailmanmatkaajan käsikirja. s.l.: h.f.ullmann. s. iii.


Edellinen pysähtymispaikka oli ollut Aachen Kaarle Suuren palatsikappeleineen. Olimme vaihtaneet Pariisin junasta itään vievään paikallisjunaan. Kun se pysähtyi Laonissa, tirkistelimme asemalta katedraalin tornien eläinpatsaita.

Perille saavuttuamme kuljimme kaupunkiin roomalaisen portin kautta. Vaikka seurasimme karttaa, emme täysin tienneet, missä SE oli. Yhdestä kadunkulmasta käännyttyämme näimme SEN. Siellä se kohosi kadun päässä. Näky salpasi hengityksen. Miten monia kertoja olinkaan katsellut kuvia Reimsin katedraalin fasadista. Nyt näin sen ensi kertaa paikan päällä. Sain myös nähdä niin hymyilevän enkelin patsaan kuin Marc Chagallin lasi-ikkunat. Ennen kaikkea vaikuttava on  kirkon sisätila alttarilta pääovelle katsottuna. Kaksi ruusuikkunaa hallitsevat näkymää. Minun lumoutumiseeni riitti jo fasadin ulkopuolen näkeminen.

Kun olin Kuubassa salsa-yössä näin, miten kuubalaiset tanssijat menivät ihan omaan maailmaansa alkaessaan tanssia. Olen myös nähnyt, miten musiikki-ihmisille tapahtuu sama, kun he saavat kuunnella esitettävän korkeatasoista klassista musiikkia. Minuun vaikuttavat samalla tavalla rakennukset. Reimsin kirkon lisäksi tällainen vaikutus minuun on  mm. Rooman Pantheonilla, Sodankylän vanhalla kirkolla ja tietysti Säynätsalon kunnantalolla.

Seuraavan kerran pääsin katedraalia katsomaan pappisliiton opintoretkellä. Tilausbussilla siirryimme Pariisista Strasbourgiin. Ehdotin, että poikkeaisimme menomatkalla katsomassa Reimsin tuomiokirkkoa. Onneksi ehdotukseni hyväksyttiin.

Huipennus oli kuitenkin vielä edessä. Vuonna 2011 liturgiikkojen kansainvälisen järjestön kongressi pidettiin Reimsissä. Sen yhteydessä sain olla useita kertoja jumalanpalveluksessa tuossa käsittämättömän vaikuttavassa rakennuksessa. Ihme jo sekin. Konferenssin vuosi oli myös kirkon 800-vuotisjuhlan vuosi. Sen kunniaksi oli luotu videotekniikalla koko fasadin peittävä valoshow. Järisyttävää oli, kun siinä ulkoseinä muuttui sisätilaksi. Lopuksi valoilla maalattiin jokainen fasadin yksityiskohta. Tästä opin taas uutta. Olen tiennyt, että keskiaikaiset puuveistokset ovat alkujaan olleet kirkkailla väreillä värjätyt. Nyt sain tietää ja nähdä, että värjäys oli koskenut myös kirkkojen ulkoseinien kivipatsaita. Sadat - ehkä tuhannet - patsaat saivat nyt värityksensä uudelleen. Oli hienoa katsoa kaukaa ja varsinkin läheltä jokaisen patsaan vaatteiden kankaiden poimujen värejä. Siihen olisi voinut jäädä.